Rotan elämää

Summa summarum En (ehkä) ole kuolemasa sukupuuttoon ainakaan omana elinaikanani. Jos tekee kauheesti duunia tulee yleenä luoneeksi kuin vahingossa jotain todella hienoakin. Itse En ole rasittanut ruumiini niveliä jatkuvalla ja jokapäiväisellä uurastuksella, en ajanut aivojani sekasortoon liialla opiskelulla, vaan elänyt  kunnioittaen sekä kehoani että mieltäni, eli syönyt terveellisesti ja dokaillut harvakseltaan (tosin poltan kyllä tupakkaa ketjussa). Silti tunnen itseni yhä väsyneemmäksi. En voi ymmärtää sitä! Mikään ei ole edes idullaan. Toisaalta miksi olisikaan? Onko elämä kilpailu? Kilpailu mitä vastaan? Aikaa? On niin paljon pohdittavaa, etten ennätä keskittyä töihini. Olen katseen kestävällä ulkonäöllä varustettu akateemisesti koulutettu keski-ikäinen miesrotta. Viiksikarvani ovat pitkät ja kiiltävät. Vipeltäessäni pitkin katuja naiset kirkuvat ja yrittävät kiivetä miestensä olkapäille ja miehet taas yrittävät talloa minut jalkoihinsa. Lapset kivittävät minua ja ampuvat ritsoillaan, vuokraemäntäni yritti äskettäin syöttää minulle kaurapuuron sekaan sotketua myrkkyä. Virun kolossani ja kirjoitan runoja. Tapaan äitiäni harvakseltaan. Hän ei arvosta minua juurikaan. Minulla on niin lukematon joukko sisaruksia etten voi muistaa niiden nimiä joiden kanssa makaan, eivätkä ne tule tiineiksi, sillä naarasrotta jonka kanssa nussit ei voi tulla raskaaksi ellet muista sen syntymänimeä, sillä vasta nimi tekee siittiöistä hedelmällisiä. Ilman nimeä ei voi olla mitään. Minun suvussani ei laiteta paljoakaan painoa sen tapaisille asioille kuin rakkaus tai läheisyys tai...hmmm onko hän nyt se oikea, silloin kun on puhe suvun jatkamisesta, lähinnä on kyse siitä että yllättäen joku puree sinua niskaan ja survoo kalunsa sisään, eikä sitä kannata miettiä sen enempää, kuten sitäkään jos löydät juustonpalasen jonka yllä kiiltää viritetty teräsjänne ja isket ahneuksissasi siihen hampaillasi niin NAPS, siinäpä virut, kohta serkkusi rynnivät paikalle nussimaan persettäsi, niin ei sitäkään kannata eikä edes voikaan miettiä koska on kuollut, tajuatko mitä se tarkoittaa, silmät pullistuvat ulos päästä ja kieli ja penis.

-------------------- transformaatio 1

Aika on ikuista jäätä. Eläissäni nautin olostani hellemekossa, aurinko paistoi kehooni ja saatoin kiemurrella hurmoksessani kenenkään näkemättä siinä omenapuun varjossa, myöhemmin oli tietysti myös paljon huonomipiakin aikoja, mutta muistan vain tuon keskikesän hetken, sen ainoastaan ja miksi minun olisi pitänyt kokeakkaan sen enempää? Kaikki muut ajatukset eksyttävät minut pois sen puhtauden alkulähteiltä, muistojen heiveröiset pyörteet, väreiksi ja mielikuviksi heräävät tuoksut, sumun repaleet, johdattavat vienoudellaan minut kauhujen laaksoon ja se mikä alkuun oli heiveröinen säe unta on nyt katkeamaton syvyyksiin repivä köysi

------------------------transformaatio 2

 

Elämässäni ei ole suuntaa ei päämäärää, enkä voi lopettaa lakkaamasta kynsiäni. Se on kiusallinen pakkoneurootinen oire. Aamulla ennen duunin menoa joudun hankaamaan kynsilakat pois ja myrkyt syövyttävt jo kynsijuuriani ja sormeni ovat kammoittavan näköiset, sormenpään luu hohtaa valkeana kynsien työntyessä esille. Silti koko päivän odotan vain pääseväni takaisin kynsilakkapurnukoitteni äärelle. Niiden tuoksu humalluttaa minut, kukaan ei voi uskoa sitä maailmaa mihin vajoan heti avattuani ensimmmäisen suloisen lasipurkin ja feromoneiden imeytyessä suljetun sisimpäni herkimpiin anturoihin, herättäen muistoja ja kietoutuen niihin sumun rihmamaisella keveydellä, suloisesti koskettaen, tuoden eloon...Ainoa mikä estää minua juoksemasta ulos ikkunasta on keskittyminen kynsiini. En voi hallita elämääni enää. Olen kohtaamassa jotain mitä en ymmärrä.