Sielullinen häiriötila johon ainoa lääke on sen aiheuttama henkilö itse, kuolema tai aika. Henkilön poistuessa sulkeudut ajan sukelluskelloon ja vajoat alas, laskeudut syvyyksien varjoihin lukittautuneena toiseen ihmiseen kuin kappeliin tai rautaseinäiseen kohtuun, poltat kolme tuhatta savuketta ajatustesi piikikkäiden suonten ahdistellessa kaikilta tahoilta ohimoitasi ja ympärillesi kietoutuneet petokset, valheet ja sisimmässäsi kiehuva viha, perimmäisen nöyryyden lähtökohta, keskellä sitä pysähtynyttä savuisan illan hullua tyhjyyttä

omien

sormiesi työntyessä kallokuoresi seinämien lävitse kuin sisäänkasvaneet penikset joista lypsää surua

Sitten heräät ja kerrot ikävästä mitä et ollut voinut kokea koska jokainen mennyt hetki on menetetty

ja saat viillettyä itseesi valtavan hypoteettisen haavan pelkän typeryyden voimalla

silti sitä eläintä mielestäsi saamatta.




Sitten kevään orastavaa parrankasvua ja saarnaavia suita, kyljellään makaavia kylläisiä sikoja ja risteihinsä naulittuja negrofilian syytteen saaneita epäoikeudenmukaisesti tuomittuja sivullisia joista monetkaan eivät yltäneet messiaan asemaansa. "Saavutko jo luokseni?" minä kysyin ja tietenkään se ei ollut mahdollista, miljoonat sekunnit olivat jo kiitäneet ohitse kun kuulin kaukaa jyskäävien polkimien ja hammasrattaiden ja kaikenlaisen rapinan takaa mekaanisen ja ihmisraivon eteenpäin vievän ja lähestyvän liikkeen siinä ruosteisiksi murusiksi rapistuvassa polkupyörässä